Kelloliikkeessä

Tavallisesta huushollista löytyy monta kelloa jos hetken miettii.

Laatikoistani löytyi Leijona-taskukello, joka on muistaakseni kulkeutunut sukulaisilta - en muista isänkö vai äidin puolelta. Se on kokeeksi käynyt muutaman päivän aivan mallikkaasti. Sisäänkin olen kurkannut ja kauniin kiiltävältä siellä näytti. Kellotaulun alalaidan teksti Swiss made tuntuu myös sisälläpäin: näyttää aivan samanlaiselta kuin tyypilliset käsin vedettävät sveitsiläiset koneistot. Kooltaan tämä on vähän suurempi kun taskukellosta on kyse.

Tyttöystävä oli nuoruudessaan hankkinut koristeellisen kaulakellon, joka myöskin kaivettiin esille. Sekin lähti vetämällä liikkeelle. Pienen vetämisen jälkeen siitä tuntuu kuuluvan aavistuksenomainen naksahdus, kuin jokin menisi koneistossa yli. Nuppi vähän heiluukin. Merkkinä kellotaulussa on Alfa, ei muuta.

Arvatenkin seuraavaksi katsotaan tämänkin kellon sisään. Se ei varmaankaan voi olla kovin vaarallista, koska tähän mennessä kelloissa on selvästi ollut kyljessä kapea lovi, josta luukku on kätevä kääntää auki. Avaaminen paljastaa sisältä sveitsiläistyyppisen näköisen käsin vedettävän koneiston - kuinkas muuten. Tällä kertaa se on kooltaan huomattavasti pienempi. Tekniseltä haastavuudelta naisten kellot tuntuisivat olevan miesten vastaavia juuri tässä mielessä paljon kiinnostavampia. Koneistoa paikallaan pitävä ruuvi oli löysällä ja se näytti puuttuvan toiselta puolelta. Kiristin sitä pienimmällä ruuvimeisselilläni.

Aamulla hain Omegani kellokaupasta. Sen viisarit oli trimmattu neljällä eurolla ja vaihdettu uusi lasi kuudellatoista, alkuperäinen Omega. Vanha lasike ei olisi pysynyt kellosepän laittaman saatteen mukaan. Lasin tilanne tuntui ratkenneen johdonmukaisesti ja kohtuullisella korvauksella. Asioinnin päätteeksi kaivoin taskusta kaulakellonkin. Sen tuomio oli katkennut vieteri, 20 euroa. No kyllä se tuohon hintaan korjataan, vaikka vikaisena toimiikin. Korjaus tulisi valmiiksi vasta maaliskuussa sepän lomien takia. Minulle sitten soiteltaisiin sen valmistuttua.

Keskellä lasia tosiaan on pieni omega-kaiverrus. Pieniä huomiota nyt kun kello on kädessä. Töissä juteltiin kellojen huoltamisessa. Yksi kello lähetetään Sveitsiin huollettavaksi.

Iltapäivällä soitettiin tuntemattomasta numerosta. Äänestä tunnistin kellosepän. Kaulakello olikin jo valmis; tarvittava vieteri oli löytynyt suoraan hyllystä. Samalla tuli puhetta mekaanisten kellojen huoltotarpeesta. Hän tietenkin muisti vasara-automaattini. Hän sanoi, muistaakseni, että se käy laiskasti tai laahaavasti. Aikavirhe on jopa minuutin vuorokaudessa eikä sitä voi kunnolla säätääkään huonon käynnin takia. Sen verran paljon huollon tarvetta olisi. Hinta-arvio sille oli satanen. Työkaveri kommentoikin puhelun jälkeen, että halvat mekaaniset kellot ovat kertakäyttökelloja juuri tuosta syystä.

Myöhemmin hain sitten kaulakellon ja minua palveli liikkeen vanhempi pitäjä. Kassakone halusi varmistaa, että varmastiko laskutetaan samalta kortilta samana päivänä sama summa. Pyysin nähtäväksi Omegan kuvastoa. Yhden yksinkertaisen mustan teräksisen Co-Axial DeVillen hinta kiinnosti. Sitä etsiessä osuttiin tourbillon-käyntisten sivulle. Hinnasto sanoi kalliimpien hinnaksi yli satatuhatta, niin kallista kelloa ei kuulemma oltu koskaan myytykään. Kommentoin, ettei minun kuukausipalkalla oikein tuollaista osteta. Hän suhteutti näkökulmaani siihen, että ennen vanhaan säästettiin, että voitiin ostaa tavaroita, esim. polkupyörä. Nykyään taas mennään suoraan kauppaan. Hän uteli että automaattista vai kidettä katson. Hänen mielestään on mukava, että nuoret nykyään tykkäävät mekaanisista. Melkolailla se hakemanikin löytyi, roomalaisilla numeroilla kun olisikin kaivannut arabialaisilla, se oli reilu pari tonnia.
Minulla oli vielä hetki aikaa ja esittelin taskussani olevan Leijonan. Se herätti selväsi kiinnostusta. Ei ollut hopeaa, nikkeliä. Pinta jostain vähän hilseilee. Ja sitten seuraavaksi retorisesti kysyttiin, että saako katsoa sisälle. No tietty! Se vaikuttaa olevan hyvin tavallinen toimintatapa näin vanhojen kellojen kohdalla. Hän tarvitsi vain silmän, luupin, ja veitsen. Nopea vilkaisu kertoi, ettei ole pölyä, on siinä mielessä siisti. Koneisto oli kuiva, öljyt olivat menneet mustiksi. Käydessään se kuluisi. Hän kehoitti katsomaan keskirattaan laakeria luupilla. Täysin mustahan se - ja rattaan hampaat pyörittivät mustaa mukanaan. Hinta-arvio huollolle oli seitsemän kymppiä.